Lapin rajavartiosto sodassa

Lapin Ryhmä 1939 - 1940

Pohjois-Suomessa käytäviä sotatoimia varten muodostettiin Pohjois-Suomen Ryhmä. Siihen kuuluivat Pohjois-Karjalan Ryhmä ja Lapin alueen erillisjoukot (Erillinen Pataljoona 15, 16 ja 17 sekä 10.Erillinen Komppania).

Lapin rajavartiosto johti Lapin alueen joukkojen perustamisen. Rajavartioston komentajana toimi everstiluutnantti Oiva Willamo.

Kajaanissa olleen Pohjois-Suomen Ryhmän esikunnan mahdollisuudet johtaa Lapissa olevia joukkoja osoittautuivat sodan alettua vähäisiksi. 13.12.1939 alkaen Mannerheim irrotti Lapin Ryhmän itsenäiseksi yhtymäksi. Lapin Ryhmän esikunta sijoitettiin Rovaniemelle ja yhtymän komentajaksi nimitettiin Lapin rajavartioston komentajana vuosina 1919-1921 toiminut kenraalimajuri Wallenius.

Ryhmään kuului Osasto Pennanen Petsamossa sekä Osasto Roininen Sallan suunnalla. Yhtymään oli jo 11.12. liitetty Erillinen Pataljoona 26 (Er.P 26). Lisäksi Päämaja alisti sille Jalkaväkirykmentti 40:n (JR 40), Kenttätäydennysprikaati VII ja IX pataljoonan, yhden patterin ja aselajijoukkoja. Lapin Ryhmän tehtävä oli Oulun - Pudasjärven - Taivalkosken - Ohtajärven pohjoispuolisen alueen puolustaminen ja Sallan suunnasta hyökkäävien neuvostojoukkojen lyöminen.

Talvisodan alkua Lapissa voidaan pitää Lapin rajavartioston sotana. Lapin Ryhmän esikunta perustettiin rajavartioston henkilöstön pohjalta, samoin kuin joukot Sallan ja Petsamon suunnalla.

Ruotsalaisista ja norjalaisista vapaaehtoisista muodostuneen Stridsgruppen SFK:n otettua rintamavastuun Märkäjärvellä 28.2.1940 mennessä siirtyi osia Lapin Ryhmästä Walleniuksen johdolla Viipurinlahdelle. Talvisota päättyi 13.3.1940 rintaman ollessa Sallan suunnalla Märkäjärven - Saijan tasalla ja Petsamossa Nautsin tasalla.

Sallan suunnan taistelut

Er.P 17 "Sallan pataljoona" perustettiin Ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana Sallan rajakomppaniassa, jonka henkilöstö muodosti pataljoonan rungon. Talvisodan alkaessa Er.P 17 oli ryhmittynyt puolustukseen Kelsinkäisessä ja Kuolajärven alueella. Komentajana oli majuri V. Roininen.

Neuvostojoukkojen 122.D:n ja 88.D:n tehtävänä oli vallata Rovaniemi kahdessa viikossa ja jatkaa edelleen Tornioon. Sallan suunnalla 122.D ylitti rajan 30.11. klo 12.15 Hanhivaarassa.

Laajalla alueella (Joutsijärvi - Pelkosenniemi - Saija) jatkuva puolustaminen vähäisillä joukoilla ei tuonut ratkaisua taisteluihin. Menestystä kuitenkin saavutettiin. Pelkosenniemen taistelun 18.12. ratkaisi osaltaan vihollisen selustaan päässyt pataljoona (I/JR 40), joka tuhosi neuvostorykmentin huoltokeskuksen ja patteriston tuliasemat. Venäläisuhka Sodankylän ja Kemijärven suuntaan torjuttiin. Mäntyvaaran taistelussa 20.12. yksi selustaan päässyt 122.D:n pataljoona tuhottiin Er.P 17:n voimin.

Sissitoiminnan, huoltovaikeuksien ja ankaran talven johdosta 122.D:n vetääntyi Märkäjärven tasalle 10.-13.1., jonka jälkeen rintamalinja vakiintui sodan loppuun asti Märkäjärven - Saijan tasalle. Lapin Ryhmän väsyneet joukot yrittivät useaan kertaan tammi-helmikuun aikana lyödä vihollista alueelta siinä onnistumatta. Taistelutoiminta rajoittui tämän jälkeen pitkäaikaisiin iskuosastojen ja taistelupartioiden hyökkäyksiin sekä niiden torjuntaan. Sissitoiminnalla oli Sallan suunnan taisteluissa tärkeä merkitys. Mm. Er.P 17:n yksiköt hyökkäsivät Märkäjärven tien suunnassa vihollisen asemia ja tukikohtia vastaan.

88.D aloitti hyökkäyksen kahdella vahvennetulla rykmentillä 31.1.1940 Saijan suunnalla. Kaksipataljoonainen Osasto Suoranta torjui kuuden neuvostopataljoonan hyökkäyksen. Yrityksistä huolimatta 88.D ei saanut lyödyksi Osasto Suorannan joukkoja helmi-maaliskuussa.

Ruotsalaisista ja norjalaisista vapaaehtoisista koottu joukko Stridsgruppen SFK otti rintamavastuun JR 40:ltä Märkäjärvellä 28.2.1940 mennessä.

Petsamon suunnan taistelut

Petsamonvuonon alueelle suomalaisten joukot olivat ryhmittyneet seuraavasti: 10.Er.K oli Parkkinassa ja 5.Er.Ptri Liinahamarissa. Lisäksi Suonikylässä ja Raja-Joosepissa oli joukkueen vahvuiset vartioasemat. Näistä joukoista alettiin myöhemmin käyttää nimeä Osasto Pennanen (Os.P).

Neuvostoliitolla oli Kuolan alueella 14.Armeija, johon kuului kolme divisioonaa (104.D, 52.D, ja 14.D). Sotatoimet Suomea vastaan aloitettiin 30.11. klo 07.00 104.D:n hyökkäyksellä Kalastajasaarentoon. JR 242 saavutti Parkkinan 1.12. Osasto Pennanen vetäytyi asemiin Yläluostarin länsipuolelle ja sen väestö evakuoitiin. Koska vihollinen pystyi vetämään taisteluun aina uusia joukkoja suomalaisten vähäisiä joukkoja vastaan, siirtyi Os.P viivytykseen ja sissitoimintaan.

Petsamon suurimmasta kylästä Salmijärvestä jouduttiin vetäytymään 15.12. Salmijärvi sytytettiin tuleen ja joukot siirtyivät autokuljetuksin Porojärven viivytysasemiin.

Pennasen joukot joutuivat vetäytymään Kornettijoelle ja Heteojalle asti, minne rintama pysähtyi 18.12. Seurasi helmikuun lopulle asti kestänyt asemasotakausi, jonka aikana Pennasen joukot kuluttivat aktiivisesti neuvostojoukkoja sissitoiminnan keinoin. Kaikkiaan yhdeksäntoista osastoa, joiden vahvuus vaihteli kahdesta ryhmästä kahteen joukkueeseen, kävi helmikuun loppuun mennessä tiedustelu- ja häirintätehtävissä vihollisen selustassa. JR 205 hyökkäys 25.-26.2. pakotti Os.P:n vetäytymään Nautsin alueelle, minne 52.D:n hyökkäys pysähtyi.

Viivytystaisteluvaihe oli päättynyt 18 vuorokauden jälkeen. Vajaan pataljoonan vahvuinen Osasto Pennanen oli viivyttänyt urhoollisesti vastassa ollutta hyökkäysvaunuilla ja tykistöllä varustettua neuvostorykmenttiä.

Kaksi Osasto Pennasen komppaniaa oli sodan päättyessä Kohisevalla ja kolmas oli Jäniskosken tienhaaran itäpuolella. Tiedusteluosasto 11 oli Jäniskoskella. 5.Er.Ptri oli tuliasemissa Raakkujärvellä ja ruotsalaisiin vapaaehtoisjoukkoihin kuuluva ilmatorjuntaosasto Nellimissä.

Lähteet:
Talvisodan historia 3, WSOY, Porvoo 1978.
Wolf H. Halsti, Talvisota 1939-1940, Otava, Keuruu 1955.