GLASE

Globaalin turvallisuuden monikerroksiset rajat

Rajavartiolaitos on kumppanina laajassa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa, jonka aiheena ovat Globaalin turvallisuuden monikerroksiset rajat (GLASE). Nykyinen turvallisuusympäristö on muuttunut epävakaaksi ja siinä yhdistyy monimutkainen joukko sekä perinteisiä geopoliittisia turvallisuusuhkia että uudenlaisia esimerkiksi hybridiuhkia. Monet Suomeen mahdollisesti kohdistuvista uhkista ovat peräisin Venäjän voimistuneesta toiminnasta geopoliittisella näyttämöllä, laajamittaisesta ja vaikeasti kontrolloitavasta maahanmuutosta sekä rajat ylittävästä rikollisuudesta. Myös Euroopan unionin kehityskulku vaikuttaa olennaisesti turvallisuusympäristön tilaan ja tulevaisuuteen.

Hanke toteutetaan ajanjaksolla 04/2016 - 03/2019. Hankkeen koordinaattorina toimii Itä-Suomen yliopisto ja kumppaneina Helsingin ja Oulun yliopistot sekä Rajavartiolaitos.

Hankkeessa paneudutaan erityisesti Suomen ja Venäjän rajan hallinnan erityispiirteisiin Euroopan unionin kontekstissa. Hankkeessa kehitetään rajoihin liittyvien turvallisuusuhkien uusia tutkimus- ja ennakointimenetelmiä, turvallisuusympäristön muutoksia ja sen vaikutuksia eurooppalaiseen rajaturvallisuuteen. Hankkeessa analysoidaan ja ennakoidaan erilaisia rajoihin liittyviä riskejä ja niiden heijastumista arkipäivän geopolitiikkaan.

GLASE-hanketta rahoittaa Suomen Akatemia (Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitus). Hankkeen kokonaisbudjetti on 3,7 MEUR, josta Suomen Akatemian rahoitusosuus on 100 % .

Rajavartiolaitoksessa hankkeesta vastaa Raja- ja merivartiokoulu.

GLASE-hankkeen yhteystiedot Rajavartiolaitoksessa:

Raja- ja merivartiokoulu
Tutkimuspäällikkö KTT Sari Lindblom
sari.lindblom[at]raja.fi

Lisätietoja GLASE-hankkeen kotisivuilla: https://glase.fi