Esikunta ja johtokeskus

Kainuun rajavartioston esikunnassa ja johtokeskuksessa Kajaanissa (postiosoite: Rajakatu 9, (PL 60), 87100 Kajaani, karttatif, 219,6 kB) työskentelee noin 50 henkilöä. Asiakaspalvelu on avoinna virka-aikaan ma-pe klo 8-16.00.

Kainuun rajavartiostoa johtaa komentaja, jonka alaisuuteen kuuluvat apulaiskomentajan johtama esikunta sekä vartiopäälliköiden johtamat rajavartioasemat. Esikuntaan kuuluvat henkilöstötoimisto, johtokeskus ja rajatoimisto. Rajavartioston esikunta kehittää, ohjaa ja valvoo rajavartioasemien ja rajanylityspaikkojen toimintaa. Esikunta myös huolehtii komentajan käsittelemien asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta.

Kainuun rajavartioston esikunnan johtokeskuksessa ylläpidetään reaaliaikaista rajantilannekuvaa. Rajavartioston esikunta pitää Rajavartiolaitoksen esikunnan tietoisena valtakunnan rajalla vallitsevasta tilanteesta sekä pitää yhteyttä muihin viranomaisiin ja yhteisöihin rajavartiolaitokselle kuuluvissa tehtävissä.

Kajaanissa toimii myös Rajavartiolaitoksen esikunnan alaisia työpisteitä, mm. talouspalveluryhmä ja RVLE:n teknillisen osaston pohjoisen palvelualueen toimipisteitä.

Sivu päivitetty 17.1.2019.