Vessel Triage

Onnettomuusalusten luokittelu- ja riskintunnistusjärjestelmän kehittäminen laivaonnettomuuksissa

Rajavartiolaitos johti 1.6.2014 - 31.5.2015 Vessel Triage -hankkeen, jonka tuloksena syntyi Vessel Triage -menetelmä. Vessel Triagen avulla voidaan arvioida ja määrittää onnettomuusaluksen turvallisuustilannekuvaa merellisissä onnettomuus - ja hätätilanteissa. Rajavartiolaitos teki hankkeessa tiivistä yhteistyötä Liikenteen turvallisuusviraston ja Liikenneviraston kanssa. Lisäksi hankkeeseen osallistui edustajia yli 40 organisaatiosta aina meripelastus- ja merenkulkuviranomaisista, varustamoihin, yrityksiin, tutkimusinstituutteihin ja yliopistoihin saakka. Hanke rahoitettiin pääosin ulkoasiainministeriön Itämeren, Barentsin ja arktisen alueen rahastosta (IBA). Hankkeen kokonaisbudjetti oli noin 430 000 EUR, josta IBA-rahoituksen osuus oli noin 315 000 EUR.

Rajavartiolaitoksessa hankkeesta vastasi Rajavartiolaitoksen esikunta.

Yhteystiedot Rajavartiolaitoksessa

Rajavartiolaitoksen esikunta, meriturvallisuus- ja meripelastusyksikkö: rvle.me[at]raja.fi

Lisätietoja Vessel Triage menetelmästä: http://www.raja.fi/tietoa/vesseltriage